Pepe Deluxé - Go Supersonic (Husky Rescue Version)

Alan tehdä ärsyttäviä tuplapostauksia uuteen blogiini Battlestar Plutoon. Sori, oon paska jätkä. Tästä pääsee biisiin. Kantsii kuunnella, u know, Pepe Deluxé ja Husky Rescue yhdessä.

Kiki Pau - Luola

‎Kiki Pau julkaisi torstai-illan ratoksi uuden jamittelun saatetekstillä: "Luola on viime kesäöinen improvisaatio". Niinku että onko se viime yönä jossain kesäisessä paikassa taltioitu improvisaatio vai viime kesänä tehty, en tiedä. Mutta tunnelmallista on.
 

Lyhyt opas Buzzcocksin ihanaan maailmaan

Buzzcocks oli ensimmäinen manchesterilainen punkbändi. Ainakin ensimmäinen, joka oli mainittavalla tavalla hyvä. Sen perustivat vuonna 1976 Pete Shelley ja Howard Devoto. Yhtye soitti kesällä 1976 Sex Pistolsin lämppärinä Manchesterin Lesser Free Trade Hallissa, ja Lontoon debyyttinsä bändi teki saman vuoden syyskuussa. Buzzcocksia pidettiin jo tuolloin tavattoman energisenä ja poikkeuksellisen tarttuvia kappaleita esittävänä kokoonpanona.

Bändi julkaisi tammikuussa 1977 omakustanteisen ep:n Spiral Scratch, jonka avauskappale Boredom on yksi alkuperäisen brittipunkin klassisimpia kolmeminuuttisia. Tässä vaiheessa yhtye vielä oli selvästi punk, eikä punkpop, niin kuin myöhemmin.



Howard Devoto erosi yhtyeestä, lähti opiskelemaan ja perusti myöhemmin Magazinen, joka julkaisi muun muassa mainion Real Life -albumin. Shot by Both Sides lienee Magazinen tunnetuin kappale. Suomalaiset saattavat tunnistaa sen Kollaa kestään suomenkielisenä versiona Syksy.

Buzzcocks jatkoi ilman Devotoa, ja hyvä että jatkoi. Bändi kirjoitti sopimuksen United Artistsin kanssa ja julkaisi toinen toistaan hienompia sinkkuja, kaksi ok albumia ja yhden uskomattoman hyvän albumin.

Orkesterin ensimmäinen UA:n kautta julkaistu single Orgasm Addict oli bändin liverepertuaarissa jo Devoton aikana. Kappaleen ensimmäiset säkeet ovat ehkä hauskimmat ikinä, tai ainakin hauskimmat ikinä brittiläisessä punkrockissa. Well you tried it just for once found it all right for kicks, but now you found out that it's a habit that sticks and you're an orgasm addict.



Niin kuin monen muunkin punkyhtyeen, myös Buzzcocksin ensimmäinen albumi Another Music in a Different Kitchen oli epätasainen tapaus. Sillä on toki hetkensä, mutta singleinä julkaistujen Orgasm Addictin ja I Don't Mindin lisäksi levyn huippuhetket ovat vähissä. Albumia myös vaivaa turha punkitteleva stereotyyppisyys, kun bändi esimerkiksi kertoo vihaavansa nopeita autoja.

Kakkosalbumi Love Bites (1978) onkin sitten aivan toinen tapaus. Buzzcocksista oli kasvanut huomattavasti vähemmän punk- ja huomattavasti enemmän powerpop-yhtye. Bändi oli lopettanut turhanaikaisen keskisormen näyttelyn ja keskittynyt hienojen poplaulujen tekoon. Albumi sisältää muun muassa taivaalliset biisit Nostalgia, Sixteen Again ja bändin ylivoimaisesti tunnetuimman hitin Ever Fallen in Love (with Someone You Shouldn't've).





Orkesteri tehtaili kunnioitettavaan tahtiin 7" sinkkuja, joista valtaosa ei päätynyt bändin albumeille. Love Bitesin ohella Buzzcocksin sinkkukokoelma Singles - Going Steady on ehdottomasti hankkimisen arvoinen tapaus.

Näin jälkikäteen ajateltuna Buzzcocks kehittyi, saavutti huippunsa ja laantui hyvin nopeasti, noin kolmessa vuodessa. Love Bitesin jälkeen bändi tuntui kehittyvän nopeammin ajatustensa ja ideoidensa tasolla kuin varsinaisesti musiikissaan. Yhteen kolmas albumi A Different Kind of Tension oli kokeellisempi ja periaatteessa monisyisempi kuin kaksi aiempaa lp:tä, mutta se ei sisältänyt enää bändin tavaramerkiksi nousseita maailman parhaita popbiisejä. Hollow Inside, You Say You Don't Love Me ja Paradise ovat kelpo sävellyksiä, mutta bändin omalla mittapuulla arvioituina tavanomaisia.

Kolmanen albuminsa jälkeen Buzzcocks julkaisi vielä muutaman heikkotasoisen singlen ja päätti pistää pillit pussiin.

Vaikka nykyään Ever Fallen In Love... onkin ylivoimaisesti tunnetuin Buzzcocks-biisi, olen aina pitänyt eniten Steve Digglen kirjoittamasta rujon kauniista Harmony in My Headista. Se on ns. parasta ikinä.


Buzzcocks esiintyy Tampereen Klubilla keskiviikkona 25.4 ja Helsingin Tavastialla to 26.4. Yhtye on tehnyt levyjä ja keikkaillut 90-luvun alusta lähtien, mutta en ole juurikaan tutustunut bändin uudempaan tuotantoon.

Pää Kii on minun uusi suosikkiorkesterini

Voi perkele, kuinka sitä voikaan olla joskus tyhmä. Tuli vain mieleen, kun vasta tänään kuuntelin ensimmäistä kertaa Kakka-hätä -77 ja The Heartburns -bändeistä tutun Teemu Bergmanin uutta yhtyettä Pää Kii. Sillä nyt on kaikki niin kohdillaan kuin punkrockbändillä vain voi olla.

Kalifornia Dreamin' nousee samantien yhdeksi kovimmista kotimaisista biiseistä tänä vuonna. Kitarat sahaavat niin kuin ennen vanhaan, melodia tarttuu kuin Hubba Bubba tukkaan, tarina on sydäntäsärkevän surullinen ja Karkkiautomaatti tulee mieleen juuri oikealla tavalla. Taustan surf-henkinen uu-uu-uu-kuorokin soi niin kuin vuonna 1993, eikä ihme, sikäli että taustalauluista vastaa ainakin Otto Grundström.

Airiston Punk-levyt julkaisee Pää Kii -yhtyeen ensimmäisen ep:n Inkkarit kanootissa toukokuun puolessa välissä. Levyllä on ainakin kappale Kylän pahalla puolella, joka sekin on loistavalla tavalla hyvä, joskaan ei yhtä maagisella kuin Kalifornia Dreamin'.

Rakastan.

U know I loved you Platta (repost)

Eräänä tavallisena päivänä jonakin vuonna 2000-luvulla menin käymään Tampereen keskustassa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa levykaupassa. Olin valinnut Platan omaksi kaupakseni, koska siellä myytiin levyjä niiltä bändeiltä, joita kuuntelin, koska siellä ymmärrettiin niitä bändejä, joita kuuntelin ja koska siellä ymmärrettiin, minkälaista musiikkia minä kuuntelen.

Periaatteessa olisin voinut mennä Plattaan vain juttelemaan musiikista tai kuuntelemaan sitä, mutta käytännössä en poistunut liikkeestä koskaan ilman, että olisin ostanut jotain. Ari, Jampe ja Eetu voivat ehkä muistaa paremmin, mutta mielestäni en jatkanut matkaani kertaakaan tyhjin käsin niiden vuosien aikana, kun olin Platan vakioasiakas. Usein toki tiesin, mitä olin tullut hakemaan, ja joskus minulla oli niin monta vaihtoehtoa, että kyse oli ennemminkin runsaudenpulasta. Kuitenkin aina silloin tällöin minun oli vain luotettava kauppiaaseen ja pyydettävä tätä myymään minulle jokin levy. Hyllyssäni on kymmeniä tällaisia suositukseen perustuvia albumeja. Yhdenkään ostoa en ole katunut.

Olimme sopineet 100% nerokkaan tavan kierrättää New Musical Express -lehtiä. Kun aikanaan oma NME:n tilaukseni oli päättynyt, olimme sopineet, että ostan aina Platan oman kappaleen alennettuun hintaan, kunhan levykaupan pojat olivat itse lehden lukeneet. Käytännössä kävin hakemassa uusimman numeron aina seuraavan viikon alussa. Kaikki voittivat.

Tuona eräänä päivänä 2000-luvulla NME:n kylkiäisenä oli tullut cd. Se kantoi nimeä Songs To Save Your Life ja sen oli ainakin jossain mielessä koonnut Morrissey. Kun Ari ojensi minulle lehden ja levyn, hän sanoi, että cd:llä olisi yksi biisi, josta pitäisin todella paljon. Kun kysyin kappaleen nimeä ja esittäjää, hän kehoitti minua vain kuuntelemaan levyn ja kertomaan, oliko hän oikeassa. Ari oli täysin varma asiastaan.

Seuraavalla käynnilläni kysyin, oliko hän tarkoittanut The Killersin biisiä Jenny Was a Friend of Mine. Oli, juuri sitä. Laitoin heti tilaukseen bändin debyyttialbumin Hot Fuss, joka ei vielä tuolloin ollut ilmestynyt.

Se oli asiakaspalvelua, johon yksikään nettikauppa ei tule koskaan pystymään.



Platta sulki ovensa tammikuun lopussa 2010. Viimeisellä käynnilläni ostin muutaman levyn ja Kentin kehystetyn julisteen, joka oli kuulunut yhtenä olennaisena osana Platan sisustukseen. En edes ole mikään megaluokan Kent-fani, mutta halusin itselleni jonkin pysyvän muiston levykaupasta, joka vaikutti suuresti musiikkiharrastukseeni melkein kymmenen vuoden ajan.

Julkaisin tämän kirjoituksen ensimmäisen kerran vuosi sitten, ja nyt se on taas ajankohtainen. Tänään lauantaina 21. huhtikuuta vietetään Record Store Dayta. Mene oman kaupunkisi levykauppaan ja pyydä, että sinulle myydään jokin levy.